Kissoille on hoitolassa neljä tarhaa, joissa jokaisessa on ikkunapaikka 🙂 Yksi tarhoista on isompi ns. perhetarha ja siihen sopii useampikin saman perheen kisuli. Hätätilassa, jos tulee kinaa tms, isommasta saa eristettyä vielä yhden pienen tarhan.
Lattiatason lisäksi on siis välitaso ja ikkunataso, johon kiivetään joskus hieman haasteellisestikin ”kanarappusia” pitkin.
Kissat eivät normaalisti oleskellessaan näe viereiseen tarhaan ja saavat siten niin halutessaan olla omissa oloissaan. Oikein jos uteliaisuus iskee niin kurkkaamalla saa katsekontaktin naapuriin.
Tarhat sisustetaan jo valmiiksi alusilla, hiekkalaatikolla, matolla ja kupeilla. Kissalle olisi kuitenkin tärkeää että mukana on myös jotain kodikasta, vaikka pyyhe tms. kotoa.